RAKENNUSMAALAUS TAMMINEN OY
YRITYS
Rakennusmaalaus Tamminen Oy perustettiin vuonna 1984 kommandiittiyhtiöksi. Osakeyhtiöksi yritys muutettiin vuonna 1996 ja siitä tuli samalla perheyritys, kun Kimmo Tamminen siirtyi Olavi Tammisen rinnalle yhtiön osakkaaksi. Vuonna 2021 siirtyi myös Kimi ja Satu Tamminen kolmannesta sukupolvesta yhtiön osakkaiksi. Yhtiön toimialana on uudis- ja korjausrakentamisen tasoite- ja maalaustyöt.
Toimimme Hämeenlinnan seudulla, sekä sopimuksen mukaan koko Etelä-Suomessa.
Asiakaskuntaamme kuuluvat muun muassa taloyhtiöt, isännöitsijät, rakennusliikkeet, sekä yksityiset rakentajat.
Toimintamme on ollut vahvasti asiakaslähtöistä. Pidämme huolen, että tarpeesi kartoitetaan suunnitteluvaiheessa, jolloin saamme selkeän kuvan projektisi tavoitteista sekä lähtötilanteesta.
Ammattimainen suunnitelmallisuus auttaa pysymään aikataulussa ja pitää huolen myös ensiluokkaisesta lopputuloksesta.
Mottonamme on, että teemme minkä lupaamme sovitussa aikataulussa.