RAKENNUSMAALAUS TAMMINEN – tasoitetyöt ammattitaidolla Hämeenlinnan seudulla

Yhteystiedot

Yrityksemme toteuttaa kestävät tasoitetyöt muun muassa rakennusten sisäseiniin. Teemme tilauksesta pieniä ja suuria urakoita taloyhtiöille, isännöitsijöille ja rakennusliikkeille Hämeenlinnan seudulla. Sopimuksesta toteutamme sisäseinien tasoitetyöt myös muualla Etelä-Suomessa.

Laadukas tasoitetyö näkyy lopputuloksessa

Tasoitetyöt saattavat joskus jäädä ilman huomiota, vaikka niiden ammattimainen toteutus näkyy myös lopputuloksessa. Vaikka tasoitetöiden ajateltaisiin jäävän näkymättömiin pinnoituksen alle, näkyvät ne todellisuudessa nimenomaan kohteen pinnassa. Onnistunut tasoitetyö luo täydellisen pohjan maalausta tai tapetointia varten, eivätkä epätasaisuudet, kuten naulan- tai ruuvinjäljet, kolhut tai naarmut pääse vaikuttamaan viimeistellyn pinnan ulkonäköön. Ammattitaidolla tehty työ ja asianmukaisten menetelmien valinta on ensiarvoisen tärkeää kauniin pinnan takaamiseksi.

Tasoitetöihin soveltuvat tuotteet ja työtavat vaihtelevat jonkin verran riippuen pinnasta. Rakennusmaalaus Tammisen ammattilaisilla on vuosikymmeniä kattava kokemus erilaisista pintakäsittelyistä lattiasta kattoon asti. Tuotteet käyttäytyvät eri pinnoilla eri tavoin ja työhön
käytettävä aika riippuu työstettävästä pinnasta. Saat ammattilaisiltamme tarkan arvion jo töitä suunniteltaessa, ja voit luottaa henkilöstömme valitsevan aina kustannustehokkaimmat ehdotukset asiakkaillemme laadusta kuitenkaan tinkimättä. Hämeenlinnan seudulla toimiva Rakennusmaalaus Tamminen toteuttaa laadukkaat tasoitetyöt niin yksityishenkilöille, yrityksille, taloyhtiöille kuin rakennusliikkeillekin.

Tutustu tekemiimme tasoitetöihin

Milloin tasoitustöitä tarvitaan?

Erityisesti saneerausta suunniteltaessa ilmenee seinissä usein tasoitteiden huonokuntoisuutta, kuten halkeamia tai pinnan lohkeilua. Näissä tapauksissa sisäseinät on tarpeellista tasoittaa uudelleen kestävän pinnan aikaansaamiseksi. Kaikki maalaustyöt vaativat ammattitaidolla tehdyt pohjatyöt, jotta lopullinen jälki on toivotun kaltainen ja pitkäikäinen. Rakennusmaalaus Tamminen Oy tekee sisätilojen tasoitus- ja maalaustyöt kotimaisena laatutyönä. Ota yhteyttä ja kysy lisää tai pyydä hinta-arvio tasoitustyölle.

Tutustu palveluihimme ja pyydä hinta-arvio